Tänään maikka kysyi minulta tunnin jälkeen, olenko onnellinen.
Olenko minä?
En tiedä.

Kai kestohymynkin ja tekopirteän ulkokuoren takaa heijastuukin se sisin minkä haluaisi ehkä peittää, luulin olevani näkymöttämissä. Pelottavaa, ne lukevat minua kuin avointa kirjaa, tuntevat minut paremmin kuin edes minä itse. Mitä loppujen lopuksi tiedän itsestäni?

Täytin tänään kyselykaavakkeen.
Mikä on suurin unelmasi?
Mistä tulet onnelliseksi?
Ilonaiheesi?
Tunnetko itsesi alakuloiseksi?
Mitä odotat tulevaisuudessa elämältä?

Ei ole unelmia.
En todellakaan tiedä, mikä tekee minut onnelliseksi.
En todellakaan tiedä ilonaiheitani.
Minähän olen sitä, alakuloinen.
En odota mitään miltään.

En pysty siihen, en vieläkään vaikka olen yrittänyt!
En pysty kertomaan kenellekään miltä minusta tuntuu, kaikki luulevat että suurin piirtein kaikki asiat on reilassa ja menee hyvin, mitä nyt vähän takkuaa.
Tai sitten huomaavat mutta kieltäytyvät huomioimasta asiaa tai eivät puhu mitään, teeskentelevät niinkuin minäkin. Pää räjähtää!