Oli totisesti. Olo aamusta asti kuin puusta pudonneella.

Aamulla tyylikkäästi myöhässä.
Äikän tunti ja pihalla pakkasta, maa jäässä ja kompastele siinä kouluun.
Toki heräsin varttia vaille koulun alkamista.
Enkä sitten ehtinyt nähdä Drumliiniakaan.

Olo oli ja on oikeastaan edelleenkin melko karmea. Päätäni särkee, ihan kun joku möyrisi otsani sisällä ja joku kiristäisi rautalantaa aivojeni ympärille.
Silmät luppasevat väsymyksestä, oksettaa ja mahassa velloo.
Silmissä sumenee, huimaa ja joka paikkaa särkee.
Veltto olo.
Oli kiva hiimailla koulussa kun tuntuu ettei tolpillaan pysy.
Yritä siinä sitten sormilla pitää luomia ylhäällä ja päätä nojata seinään ettei rojahtaisi pulpetille ihan reporankana.

Juuri nyt koulunkäynti ei ole yhtään helpottunut, pikemminkin pelkkää kärsimystä.
Tuskaa. Vihaan sitä.

Vihaan myöskin monta muuta asiaa, kuten nyt vaikkapa esimerkiksi luokkaani. Tuntuu kuin juuri H:lle, hirveät, olisi kasattu kaikki keräilyerät. A:lla eliittijoukot, jotka tekevät kaikki juuri niin kuin pitää, kaikki menee mainiosti ja luokassa hyvä henki. Meidän luokassa mitään henkeä olekaan, joku pirulainen ehkä iskostunut jokaisen kalloon.
 Luokanhan kuuluisi olla sellainen kiva sisäpiirin yhteisö jossa kaikilla on mukavaa ja tullaan edes jotenkuten toimeen keskenään.
Ei meidän luokassa.
Luokkaamme on ahdettu kolmeksi vuodeksi kahdeksantoista tyyppiä, jotka eivät mitenkään pysty keskenään tehdä yteistyötä. On tietyt ryhmät jotka ovat keskenään, toisia nälvitään, puhutaan paskaa, ylenkatsotaan, luokassamme käyttäydytään typerästi, kuin lastentarhassa, eikä käsitettä luokkahenki tunneta meidän keskuudessamme.
   Tänään kihahti yli, miksi helvetissä ne idiootit eivät osaa pitää huolta vain omista asioista vaan pitää jatkuvasti tuijottaa toisten elämään ja huolehtia toisten tekemisistä mitkä eivät heille paskan vertaa kuulu.
Ja kun ystävällisen sarkastisesti huomauttaa että kiva kun olet noin huomaavainen että huolehdit minunkin asioistani puolestani mutta anteeksi vain en tarvitse itselleni henkilökohtaista asianajajaa, ole hyvä ja hanki elämä sekä siinä sivussa voisit vaikka tukkia turpasikin tai jotain sinne päin, seuraa vain naurunremakka ja päälle hirveä sönkötys.
Luokkamme tytöt muistuttavat kanalaumaa, kaakattavat ja tepastelevat typerinä eestaas ja jauhavat paskaa. Huoh. Miksi juuri minut on ängetty tällaiseen porukkaan, keskelle älyllisesti vajaata sakkia?

Drumliinirintamalla ei yhtään mitään uutta, en kai saa tehtyä minkäänlaista aloitetta elinaikanani.
Mikäs siinä, sivusta seuraillessa ja perään haikaillessa.

Oli kiva ilma. Tulee ihan mieleen viimetalvelta monta ikimuistoista päivää, aika tosiaan juoksee ja älyttömän nopeasti vieläpä. Kuka voisi kellot seisauttaa?

Kävin ammatinvalintapsykologilla, tainno vasta varasin ajan. Perjantaiksi olisi tarkoitus sinne lontia ja katsoa saako se asioita mitenkään selkenemään. Toivon niin.

Poltin sätkän. Kaadoin kumoon mummelin (vahingossa). Ostin pari suklaapatukkaa ja istuin kaverini kanssa kaupan aulassa ja naurettiin.
Oli kerrankin ihan piristävää.
Terkkari ei oikein näyttänyt ottavan todesta minun ongelmiani, en kyllä mene sinne enää huomisen ajan jälkeen. Jauhaa vaan elämäntavoista, ne on ok. Se ei vaan oikein hiffannut tätä juttua kunnolla.
Pitäisi kai oikeasti hakeutua lääkäriin, tämä ei ole enää oikein normaalia mutta hiukan pelottaa.

Väsyttää. Hitosti. Mutta nyt olen päättänyt etten enää anna itselleni mahdollisuutta nukahtaa kuin vasta illalla. Käskettiin pysytellä iltaan asti hereillä ja kyllä varmasti onnistun jos keksin jotain tekemistä ja pysyttelen kaukana sohvista ja sängyistä. Voi olla vaikeaa; talomme joka huoneessa on joko sohva tai sänky tai sitten molemmat. Krääh. Ne suorastaan kiljuvat minua!

Taidanpa lampsia ulos tuulettumaan. Jos vaikka upottaisin pääni lumihankeen.

Kiittimoromoi.

Ps.) Jos näette nukkumattia, pyytäkää piipahtamaan kahdeksan jälkeen.
Kiitän.