Tämän kuvan minä nappasin viime kesänä, kun olimme lomailemassa jossain päin Etelä-Suomea. Ja äsken löysin sen  arkistoistani ja ajattelin kirjoittaa hieman junista, pidän niistä nimittäin.

Muistan sen hetken kun istuin ystäväni kanssa kuumana kesäpäivänä huoltoaseman kuistilla ja siemailimme kahvia.
Junarata kulki tien toisella puolella ja näimme kuinka jonkin matkan päästä näkyi savua ja kuului vihellys. Kaivoin kiireessäni kameran taskusta ja räpsäisin. Tuloksena muistikortille tallentui liikkestään paikalle jähmettynyt viimeinen junan vaunu.
      Minä olen aina pitänyt junista, kotini on juuri sopivasti lähellä junarataa joten usein kun menen jonnekin, näen junan tulevan ja tykkään istuskella siinä sillalla kun se jyskyttää ohitse. Varsinkin öisin. Silloin tulee vaan haikea olo kun en itse juuri silloin istu junan kyydissä matkalla jonnekin parempaan ja mukavempaan paikkaan kuin missä nyt joudun homehtumaan.
     On niin ihanaa istua junan kyydissä, ulkona viileä ja pilkkopimeä yö ja juna mennä jyskii eteenpäin kiskojen kolistessa. Silloin kaikki lentää ikkunasta jonnekin pimeälle yötaivaalle eikä tarvitse ajatella mitään. Meillä on ystäväni kanssa haaveena tehdä joskus vanhempana kahdestaan oikein pitkä junamatka jonnekin, ei mitään hirveää ennalta suunnittelua ja hästäystä vaan lähdettäisiin silloin kun molemmista siltä tuntuu ja annetaan matkustaessa asioiden rullata eteenpäin, tulkoon mitä tulkoon.