Niin siinä sitten pääsi käymään että minä unohdin (!!!) tunnukseni salasanan enkä tietenkään päässyt kirjoittamaan enää mitään, toki sen olisin saanut ylläpidolta tai jostain mutta ajattelin luoda kokonaan uuden tunnuksen itselleni ja täällä sitä taas ollaan pienoisen tauon jälkeen. Teki nimittäin hirveästi mieli kirjoittaa johonkin jotain, kaverini kyllästyivät lukemaan sähköpostejani joista viimeisessä puolustin kiivaasti kalapuikkojen äänioikeutta ja he kieltäytyivät kohteliaasti lukemasta enää moista paskaa, siis paskaa heidän mielestään. Omasta mielestäni tokikaan kirjoittamiseni ovat sangen mielenkiintoisia juttuja, köh köh. En taida uskoa tuohon itsekään. No, joka tapauksessa alan tänne vääntämään jos jotain mieleeni tulla tupsahtaa. Joskin en ole varma että lukeeko täälläkään juttujani kukaan, mutta sillä ei nyt taida olla kovinkaan suurta merkitystä.
    
Ja nythän minulla on hyvästi aikaa taas aloitella uutta blogia kun ei ole ah-niin-ihanaa-kouluakaan, vaan ah-niin-ihana-viikonloppu. Tai en sanoisi että mitenkään ihana, mutta yleensä kaikki päivät ovat ihania milloin ei tarvitse mennä kouluun. Mutta toisaalta en pidä siitäkään että joudun tylsistymään neljän seinän sisällä kaksi vuorokautta, varsinkaan jos en näe ketään muita ihmisiä kuin perheeni. Tykkään ihmispaljoudesta, sen takia kouluunkin on joskus ihan mukava mennä loman tai viikonlopun jälkeen. Vaikka muuten kyllä inhoan sitä, siis koulunkäyntiä. En tiedä miksi en satu siitä pitämään mutten vaan pidä. Ja siksi olenkin nyt jotenkin hyvällä tuulella, kun saan vaan istua huoneessani ja tehdä ei mitään.
   Vaikka koko päivää en ole tehnyt ei mitään, sijaisveljeni aiheutti aamulla pienoisen vesivahingon, minun käytäväni lillui vedestä ja jouduin kahlaamaan keittiöön. Melkein. Minä itsepäisenä kieltäydyin siivoamasta veljeni aiheuttamia sotkuja ja kapusin sohvalle turvaan katselemaan kun talon miehet luutusivat lattioita. Olisi pitänyt kuvata se historiallinen hetki! Kauan en kuitenkaan ehtinyt siinä ihastella sitä tarmokasta työtä, äiti kirkuu keittiöstä minua imuroimaan ja siinä sitten fiilikset sukelsivat kyllä varmaan kellariin asti kun heilun imurin varressa. Jouduin jopa tekemään sen toistamiseen, harrastan nimittäin kuvioimurointia. En tiedä miksi tänään piti siivota, emme me koskaan, ei koskaan siivota lauantaisin! Kai tämä vuodenaika sekoittaa muidenkin päät kuin minun..

Kurkkasin juuri huvikseni tuuletusikkunasta ulos. En tiedä miksi mutta tuli vain sellainen tunne että nyt on pakko kurkata ulos tuuletusikkunasta. Oli pimeää joten en tokikaan nähnyt mitään. Mutta tiedän silti miltä siellä näyttää.
Tykkään kun lumet vihdoin satoivat, vaikkakin näyttää uhkaavasti siltä että ne sulavat pois yhtä nopeasti mitä tulivatkin. Mutta eipähän enää ole sitä ruskeaa inhottavaa märkää lällinkiä joka paikassa vaan kaunista ja valkoista, pehmoista ja kylmää lunta. Ehdin kyllä jo toivoa ettei täksi jouluksi tulisikaan lunta, siis toki lumi kuuluu jouluun mutta olis nastaa jos joku joulu maa olisikin ihan musta eikä lumen hippustakaan missään. Tai en sitten tiedä.
Vaikka lumesta pidänkin, en pidä pakkasista. Neljän asteen pakkanen meinaa tipauttaa minut jo kelkasta, niin mitäs sitten kun pidemmälle talvi vönkii ja tulee sellaiset kivat parin kymmenen asteen paukkupakkaset? Luultavasti kangistun jo kun kurkistan ulos tuuletusikkunasta. Tekisi mieli vaan nukahtaa talviunille ja nukkua koko talven yli, niinkuin karhut. Olla autuaan tietämätön ulkona puhaltavasta viimasta ja kylmästä ilmasta ja nukkua tuhista vain.
  
No, ainakin se hyvä puoli on että voin kohta kiskoa lumilautani esiin. Jos nyt vain saisi itsensä liikkeelle, tämä syksy, vai talviko jo nyt on, masentaa minua enkä saa yhtään mitään aikaiseksi. Kaikki kasautuu yhteen läjään ja sitten iskee hirveä stressi kun huomaa että sitä ja tätä pitäisi tehdä tai olisi jo pitänyt tehdä ja kaikki kaatuu niskaan. Ei ole enää mitään käsitystä ajasta, tuntuu että ensimmäisestä koulupäivästä olisi jo iäisyys, monta valovuotta mutta toisaalta tuntuu niinkuin se olisi ollut vasta viimekuussa. Jospa joku sääteleekin aikaa ja sekoittaa ihmisten pollat ihan piruuttaan. Ihme vain että penskana kyllä pysyi kärryillä koko ajan joka asiasta ja tiesi missä sitä ollaan milloinkin menossa.
   Jännää tää elämä.